ensimmäinen orientaatiopäivä

Ehkä elämä tänään onkin vähän vähemmän kamalaa kuin eilen. Pääsin tutustumaan muihinkin vaihtareihin, joista yksi espanjalainen asuu jopa samassa talossa kuin minä, joten tultiin kotiin yhtä matkaa ensimmäisistä pippaloista. Jonkin aikaa matkasin pyörän tarakalla, mutta kramppaavien jalkojen vuoksi vaihdoimme kävelyyn. Huomenna pitää kyllä hankkia pyörä. Yksi latvialainen vaihtari, joka on lähdössä kotiin, voipi ehkä huomenna myydä minulle pyöränsä, mikäli vain saadaan aikataulut osumaan yksiin niin, että ehditään nähdä. Busseja ei öisin Vossenveldiin päin mene arkisin, ja kävellen matka on kuitenkin aika pitkä. Onneksi on nyt seuraa kuitenkin, kun itse en varmaan edes löytäisi perille 8).

Tyynyä en nyt vielä saanut, mutta ostin seinäkalenterin ja julisteen, josko tästä kammiosta saisi vähän vähemmän kolkon. Ehkä tyyny huomenna sitten, tässä asuntoni lähelläkin on joitain kauppoja, joten voisin käydä ne katsastamassa huomenna ennen ohjelman alkua. Käytiin tänään ruokakaupassakin, ja nyt minulla on hedelmiä ja vaikka mitä! Pienestä sitä näköjään voi olla iloinen.

Vaihtaritapaamisessa oli tosiaan paljon ihmisiä, enkä tietenkään kaikkien kanssa ehtinyt juttelemaan. Ne joiden kanssa ehdin, olivat kuitenkin kaikki oikeastaan kivoja. Erityisesti mieleen jäi eräs amerikkalainen tyttö sekä eräs ruotsalainen tyttö. Amerikkalaistytöllä on myös kihlattu ja kaksi kissaa kotona ja sekin opiskelee englantia, joten meillä on aika paljon yhteistä ja ollaanpa vielä samanikäisiäkin. Ja toki mieleeni jäi tämä matkakumppaninikin, joka on myös melkein naapurini :). Amerikkalaisia on aika paljon. Espanjalaisia vielä enemmän, ja lukuunottamatta tätä naapuriani ne kaikki hengaavat yhdessä jossain nurkassa hölöttäen espanjaksi. Hyvin moni vaihtari opiskelee jotain bisneshommeleitä, muutama lakia ja jokunen kieliä.

Hollantilaiset liikennevalot ovat käsittämättömiä. Ensin venaillaan joku kymmenen minuuttia odottaen valon vaihtumista, ja sitten pitäisi melkeinpä syöksyä tien yli, jotta ehtii ennen kuin se valo muuttuu taas punaiseksi! No, ehkä pyörän kanssa on helpompaa sitten.

Ostin tänään hollantilaisen SIM-kortin, mutten ole vielä onnistunut ymmärtämään, että mistä löydän sen PIN-koodin noista hollanninkielisistä lapuista, joten ilmoittelen sen sitten myöhemmin. Hollantilaisosoitteeni on:
Vossendijk 65-7
6534 TD NIJMEGEN
Nederland

En tosin vielä tiedä, missä täällä on postilaatikko, mutta kai sekin löytyy aikanaan. On kyllä jotenkin hassun orpo olo, kun ei ole edes mukia, mistä juoda teetä tai ylipäätään kattilaa, jossa keittää teevesi. Kai sitä pikkuhiljaa tulee sitten haalittua kaikenlaista ja tähän paikkaan jotenkin tottuu ja turtuu. Tämä hetki lienee kuitenkin melko ok nyt, kun olen vielä avoin huomaamaan kaikki hollantilaiserikoisuudet ja osaan vielä hämmästellä niitä.

Huomispäivä vietetään keskustassa oikeastaan kokonaan. Ensin on pormestarin tervehdyspuhe kaupungintalolla (ah kuinka virallista ja ihan niin kuin Hünfeldissä viime syksynä!). Sen jälkeen pidetään ohjattu kaupunkikierros ja käydään syömässä jossain. Illan päättää pub crawl eli suomennettuna kuppiloissaryömintä, joka kestää yhteentoista asti. Siinä vaiheessa minulla toivottavasti on jo pyörä, ja voin leppoisasti rullailla Haliman kanssa kotiin kävelemisen sijasta.

alkujärkytys kääk

No niin. Nyt sitä sitten ollaan Nijmegenissä, Hollannissa. Matka oli pitkä ja uuvuttava, ja eksyttiin melkoisen monta kertaa selkeistä ohjeista huolimatta. No, virheistään oppii, tai niin kai ne sanoo. Matka oli kuitenkin jollain tapaa hupaisakin, jos sitä lentoa ei lasketa. Lennossa ei sinänsä ollut mitään erityistä, en vain yhtään tykkää lentää, kun se on minulle niin kivuliasta. No, josko tässä parin päivän sisään palaisi kuulo normaaliksi vielä.

Sain asunnon Vossenveldistä, joka ehkä ulkomuodoltaan muistuttaa Kortepohjan MNOP-taloja. Melko syrjässä tämä sijaitsee, ja kämppikseni ovat kuulemma osa hollantilaisia ja osa vaihtareita. Tässä asunnossa on yhdeksän asukasta, tai ainakin yhdeksän huonetta. Tähän mennessä olen tavannut vain kolme hollantilaista. Tai no, olettaisin niitä hollantilaisiksi, kun ne hollantia puhuivat. Menin esittäytymään ja juttelemaan niille, kun ne hääräilivät keittiössä vähän sen jälkeen, kun olin saapunut. Ne sanoivat hei, ja jatkoivat hollantilaisjuttujaan, ja päätin, etten ehkä hirveästi pidä niistä. Mielestäni olisi kuitenkin kohteliasta vaikka esittäytyä takaisin, kun minäkin vaivauduin niille juttelemaan, vaikka olisin voinut saman tien linnoittautua huoneeseeni.

Ja no, tämä asunto sitten. Ilmeisesti täällä ei kamalasti siivota. Ainakaan keittiössä. Vessoista puuttui paperi ja lattiatkin olivat pölyn peitossa. Oma huoneeni oli siistissä kunnossa edellisen asukkaan jäljiltä, tosin vähemmän kivaa oli se, että huonekaluni olivat kaikki kirjahyllyä lukuunottamatta ladottu sängyn päälle. Ei ollut järin helppoa saada varsinkaan painavaa pöytää nostettua pois siitä. Kolkko tämä huone on. Täällä kaikuu ja tämä on ankea ja ruma. Kaikuminen saa säpsähtelemään puhelimen tekstiviestiääntäkin. Huone on liian iso näin vähälle tavaralle. Mulla on täällä oma suihku, joka olisi aika jee, paitsi ettei sinne saa valoja tai sitten en ole vielä keksinyt, mistä saa. Mulla ei ole tyynyä eikä täkkiä, koska ei huvittanut maksa niistä yli 40 euroa, kun en niitä kuitenkaan ole takaisin Suomeen rehaamassa. Menen ostoksille huomenna. Polkupyöräkin täytynee hankkia.

Vuokrasopimus kieltää huoneessa tanssimisen, koska siitä voi syntyä meteliä, höhö. Hollantilaisilla tuntuu olevan myös kova viehtymys valvontakameroihin. Niitä on esim. busseissa.

Huomenna alkaa orientaatioviikko. Ja ensi viikolla opiskelu. Toivoisin kovasti, että opiskelu olisi ihan suprehyperkivaa, koska jos ei ole mitään mielekästä tekemistä, niin en kyllä millään kykene kuvittelemaan itseäni asumassa täällä viittä kuukautta. Oikeastaan lähtisin mieluusti takaisin kotiin vaikka jo parin viikon päästä. Tai vaikka aiemminkin. Pianhan sen näkee, muuttuuko mieli, kun alkaa ohjelma. Kai minä aion yrittää.

Tiedostan, että tämä kirjoitus on melkoisen negatiivisvoittoinen, mutta en nyt näe mitään syytä ihkutukseen, miten kaikki on ihanaa ja huippua ja mahtavaa, jos kerran niin ei ole. Tämä lienee jotain normaalia, joka menee ohitse, ja haluan kirjata tämän itselleni muistiin. En odottanut tätä ollenkaan. Toki olin kehitellyt mielessäni kauhuskenaarioita, mutta en olettanut, että niistä mikään toteutuisi. Siksihän niitä kuvitellaan, että ne eivät toteutuisi.

Taidanpa kokeilla nukkumista villapaitatyynyvirityksen kanssa.

Hopes and fears

Viisi päivää lähtöön! Hieman alkaa jo jännittää, ja olen joutunut tekemään paljon listoja asioista, joita täytyy muistaa vielä tehdä ennen lähtöä. Niitä asioita nimittäin tuntuu olevan sen verran paljon, että pääni on ihan pyörällä ja unohtelen koko ajan kaikkia olennaisia asioita.

Tähän asti ainakin voin vain kehua Radboud Universityn järjestelyjä. Heillä on vaihtareita varten Get in Touch with the Dutch -ohjelma, jonka kautta jokainen halukas saa oman hollantilaisen tutorin. Omani nimi on Anne ja olen jo pari sähköpostia saanut häneltä. Hän on kovin avulias ja on tähän mennessä vastannut kaikkiin kysymyksiini kattavasti, ja sainpa häneltä tietää bussikuljetuksesta Düsseldorfin ja Nijmegenin välillä. Tuo bussiyhteys on suora ja kestää vain 45 minuuttia, joten on varmastikin junaa helpompi vaihtoehto, kun ei tarvitse mitään vaihtojakaan tehdä laukkukasan kanssa. Lähden siis Jyväskylästä 25.1. kello 0:30 bussilla kohti Helsinkiä. Kyseinen bussi on Helsinki-Vantaan lentokentällä kello 4.25, joka onkin varsin hyvä aika, niin minulle jää reilut kaksi tuntia aikaa hoitaa lähtöselvitys ja turvatarkastukset enkä taatusti myöhästy koneesta, joka tosiaan lähtee sitten 6.40. Eihän sitä tietenkään tiedä, jos se bussi vaikka ajaakin ojaan tai tulee pyörremyrsky tai hurrikaani, mutta näin oletusarvoisesti pitäisi aika sulavasti mennä kaiken.

Tässä lähdön lähestyessä olen osannut aika hyvin stressaantua kaikista vähäpätöisistäkin asioista. Ajattelinkin hieman kirjoittaa ylös toiveitani ja pelkojani tuon vaihtolukukauden suhteen. On varmasti hauskaa lukea vaihdon loppupuolella sitten mietteitäni ja katsoa, kuinka hyvin odotukset kävivät toteen. Aloittakaamme siis negatiivisesti peloista, jotta voin päättää tämän merkinnän optimistisesti. Eli, suurimpia huolenaiheitani siitä, mitä saattaa käydä:

• En saa kavereita ja kaikki vihaa ja jään ihan yksin
• Hollantilaiset kämppikseni puhuvat keskenään vain hollantia, josta en ymmärrä mitään ja koen oloni ulkopuoliseksi
• Koti-ikävä estää nauttimasta kokemuksesta kunnolla
• Parisuhde ei kestä ulkomailla asumistani (no tähän en usko, mutta kun eihän sitä ikinä tiedä, jos se vaikka löytääkin jonkun paremman ja nätimmän ja siivoavamman)
• Kotiin tullessani kissani eivät tunnista minua
• Lihon muodottomaksi, kun en ehdi tarkkailla ruokavaliotani enkä kuntoilla
• Kurssit ovat liian vaikeita tai työläitä, enkä saa suoritettua yhtään opintopistettä
• Huoneessani on torakoita/hämähäkkejä/käärmeitä/rottia/kummituksia (no rotat on ihan söpöjä, mutta vain lemmikkeinä)
• Saan suihkusta jalkasienen
  
• Kaadun pyörällä liukkaalla tiellä ja murran jonkun raajan tai pään tai kuolen
• Minut ryöstetään/raiskataan/tapetaan

No, siinäpä ne tärkeimmät. Pari viimeistä lienee vallan epätodennäköisiä, sillä nuo nyt voisivat tapahtua vaikka Jyväskylässäkin, enkä niitä silti osaa mitenkään suuremmin pelätä. Mainittakoon, että olen pyöräillyt jäätiköllä Suomessakin enkä ole ikinä saanut mitään mustelmia pahempaa. Ja kyllähän matkavakuutukseni korvaa jopa kuolleen ruumiini lennättämisen Suomeen, että mitäpä sitä suotta huolehtimaan 8).

Ja nyt siirtykäämme siihen optimismiin. Todennäköisestihän kaikki menee kuitenkin hyvin tai ainakin ei-kovin-huonosti. Olen sosiaalinen ja tutustun ihmisiin helposti, tuskin siis jään täysin yksin. Hollantilainen tutorini sitä paitsi käski kertomaan hänelle, jos inhoan koko Hollantia ja siellä olemista, niin yritämme sitten yhdessä tehdä asialle jotain :). Mutta nyt niitä intoa puhkuvia odotuksia!

• Saan paljon kavereita ja minulla on hurjan hauskaa. Tai ainakin muutaman kaverin, joiden ansiosta on sitä hurjan hauskaa
• Pääsen harjoittamaan espanjan ja/tai ranskan kielen taitoani jonkun/joidenkin muiden vaihtareiden kanssa (tosin hollantilainen tutorini opiskelee myös espanjaa, joten ehkä hänen kanssaan edes!)
  
• Pääsen tutustumaan myös paikallisiin enkä hengaa koko ajan pelkästään vaihtareiden kanssa (ilmeisesti tulen asumaan pääasiassa hollantilaisten kanssa, joten tämän pitäisi olla helpohkoa)
  
• Opin hollantia edes sen verran, että voin kaupassa käydessäni sanoa "Hei", "Kiitos" ja "Ole hyvä"
• Kurssit on kaikki huippukivoja ja mielenkiintoisia ja juuri sopivan työläitä niin, että aikaa jää muullekin elämälle
• Jaksan ja ehdin käydä useita kertoja viikossa paikallisen yliopistoliikunnan jutuissa (niillä on siellä esim. ZUMBAA!)
• Aion pyöräillä Saksaan, niin kuin se yksi toinenkin vaihtari, jonka blogia luin jossain vaiheessa ennen lähtöäni
• Huoneeni on kiva ja kämppikset on kivoja ja yhteiset tilatkin on kivoja (ja jalkasienettömiä) ja siellä voi kokkailla ja leipoa, ettei taidot ruostu
• Kotiin tullessani voin olla tyytyväinen, että tuli lähdettyä enkä kadu mitään ja herra Avomies ja kissat tykkää musta vielä silloinkin

Siinäpä niitä nyt näin alkuun. Vuoden 2008 kesällä vietin kolme kuukautta Yhdysvalloissa, ja ennen sinne lähtöä oli vähän samansuuntaisia fiiliksiä kuin nyt. Enimmäkseen tunnetilat vaihtelevat kaoottisesti innostuksen ja kauhun välillä ja vähän on semmoinen olo, että joko sinne on pakko mennä, voisinko olla vielä kotona pari viikkoa. Ainakin tuona kesänä mieli muuttui melko nopeasti, kunhan paikan päälle pääsin, ja niin käynee tälläkin kertaa. Tai parasta olisi, että kävisi. Pakkaamista olisi kai syytä jo aloittaa. Ostin sentään jo matkalaukun, ja olen aloitellut listaa asioista, jotka ehdottomasti pitää muistaa ottaa mukaan. Noinkohan riittää tuo 20kg...?