Löytöretkeilyä, karnevaalia ja sairastelua

Viime viikko oli lomaa, koska oli karnevaalit. Karnevaaleja vietetään katolisissa maissa ennen paaston aloitusta. Dutch history and society -kurssin luennoitsijan mukaan hollantilaisista 27% on katolisia, ja se ilmeisestikin riittää siihen, että koko väestö voi juhlia karnevaaleja. Veikkaisin, ettei kovinkaan moni niistä pellepukuisista ympärikännisistä mölyapinoista kyllä aloittanut mitään paastoa kinkereidensä jälkeen. No, loma oli kuitenkin tervetullut jopa kahden viikon opiskelun jälkeen. Sain vieraakseni herra Avomiehen maanantaina, ja viime sunnuntaina hän lähti takaisin Jyväskylään pitämään kotiamme pystyssä. Viikko oli ihana, vaikkakaan en hirveästi lomalle annettuja kotitehtäviä saanut tehtyä.

Monet vaihto-opiskelijat matkustelivat paljon loman aikana. Jotkut kävivät Lontoossa, jokunen eri paikoissa Saksaa ja taisipa joku olla Pariisissakin. Minä matkustin Düsseldorfiin noutamaan herra Avomiestä, ja perjantaina vietimme päivän Amsterdamissa. Orientaatioviikonkin aikana käytiin Amsterdamissa, mutta jotenkin nyt kaupungista sai mukavamman kuvan. Viimeksi vain kierreltiin ympäriinsä vesisateessa ja käytiin kahvilla ja syömässä. Toki nytkin satoi, niin kuin Hollannissa näköjään erittäinkin usein, mutta sää oli kuitenkin lämpöisempi. Ehkä se kevätkin on tulossa tänne. Amsterdam on hauska kaupunki, erilainen kuin mikään muu kaupunki, jossa olen koskaan käynyt. Se on kaunis ja siellä on paljon kissoja eri ravintoloissa ja kaupoissa hengailemassa.

Vähän toivoin, että herra Avomiehen vierailu saisi minut suhtautumaan hieman positiivisemmin tämänhetkistä asuinsijaani kohtaan, ja ainakin jossain määrin niin kävikin. Tuli tosin huomattua, että aika vähän tyypillisiä hollantilaisia paikkoja täällä Nijmegenissä on, ottaen huomioon, että kaupunki on kuitenkin Hollannin vanhin. Eräänä päivänä kävimme kahvilla ranskalaisessa kahvilassa, söimme illallista italialaisessa ravintolassa ja kävimme siiderillä irlantilaisessa pubissa. Italialainen ravintola oli kyllä löytö, ja sinne aion palata uudelleenkin. Omistaja on ihan oikeasti italialainen, ja hyvin sympaattinen paksu mies. Ja tietysti ruokakin on ihan käsittämättömän herkullista. Amsterdamissa kävimme meksikolaisessa ravintolassa, jonka tarjoilija oli leikisti espanjankielinen. Joka väliin rouva huikkasi "Si!", mutta kovin epäespanjalaiseen tyyliin hän äänsi sanat "pollo", "mexicana" ja "tortilla". No, ruoka oli hyvää sielläkin, ja tämän paikan Pepe-kissa oli varsinainen sydäntenmurskaaja.

Toki sitten sairastuin viikonlopun aikana, ja nyt kärsin jostain, jota kutsun hollantilaiseksi ameebaflunssaksi. Kävin tänään apteekissa melkein keskustassa saakka, kun vasta kotiintulomatkalla huomasin, että olisihan täällä Hatertissakin ollut apteekki. Ei kuitenkaan harmittanut, sillä apteekkiretki oli kovin antoisa muuten. Sen lisäksi, että sain erikoisia pyöreitä punaisia pillereitä (jotain Ibumaxia vastaavia nuo siis ovat, väri vähän järkytti, eikä muotokaan ole mikään kovin helposti nieltävä), löysin ihan uuden palan tätä kaupunkia. Katselin nimittäin eilen netistä De Natuurwinkel -nimisen ekokaupan sivuja, ja havaitsin sellaisen olevan Nijmegenissakin Groenestaatilla. Kyseinen katu oli hyvin lähellä apteekkia, jossa kävin, joten päätin vesisateesta huolimatta käydä kurkistelemassa, josko onnistuisin tuon ekokaupan löytämään, kun sää oli kuitenkin muuten melko lämmin. Groenestraatilta löytyi vaikka mitä, ja alue oli kovin kaunista. Jonkinmoinen kirkkokin siellä taas vaihteeksi oli, hieno semmoinen. Kirkkojakin täällä tuntuu olevan ihan kaikkialla. Löysin kuin löysinkin tieni De Natuurwinkeliin, ja siellä oli vaikka ja mitä! Paitsi soijarouhetta. Alan tulla siihen tulokseen, etteivät ne Hollannissa edes tiedä, mitä soijarouhe on, kun sitä ei mistään löydy. Ehkä täytyy lahjoa joku Suomesta lähettämään sitä. Kuitenkin, löysin luomutäysjyväpastaa, suitsukkeita ja ympäristöystävällistä pyykinpesujauhetta, joten turha reissu ei ollut. Asiakaspalvelija oli mukava nainen, ja sitä kovasti kiinnosti, mistä olen ja miten olen tänne päätynyt. Tuli tosi hyvä mieli, kun kerrankin jotain paikallista tuntematonta ihmistä kiinnosti olemassaoloni. Sellaista ei täällä ole juuri tähän mennessä tapahtunut. Varmasti menen tuonne kauppaan vielä toistekin. Löysin vielä bussin kulmilta, joka vei minut lähelle kotiani, ja nyt osaan tuonne varmasti pyöräilläkin. Huvitti hieman, kun tajusin sen bussin menevän juuri niitä reittejä, joita harhailin silloin eksymisyönäni. Tiedänpähän nyt ainakin, missä silloin olin.

Tajusin tuossa, että ylihuomenna olen ollut täällä jo tasan kuukauden. 1/5 on siis jo takana. Enää ei ehkä tunnu ihan niin toivottomalta, kun on enää neljä saman mittaista pätkää, ja sitten olenkin jo kotona taas. Jos parin ensimmäisen viikon teemana oli "Excuse me" niin nyt viime aikoina se on tuntunut olevan "Sorry, I don't speak Dutch". Suurimmat kompastuskiveni liittyvätkin tuohon kieleen. Olen kyllä huomannut jo ymmärtäväni yllättävänkin paljon, mutta en lähellekään tarpeeksi, jotta oikeasti kykenisin tuolla kielellä kommunikoimaan. Pienin askelin. Olen yrittänyt kovasti löytää positiivisia asioita täältä tuon viime kertaisen angstaukseni jälkeen, ja on niitä löytynytkin. Yliopisto on hyvä. Luennoitsijat ovat mukavia ja tietävät paljon, etenkin sellaiset, joiden nimi on Hans. Stroopwafelit on hyviä. Olen saanut hyviä ystäviä. Harmittaa jo etukäteen, että niiden läsnäolosta joutuu luopumaan, kun lähtee kotiin. Ne ottaisin mieluusti mukaani Jyväskylään, jos jotain pitäisi ottaa. Täällä on myös hassun näköisiä hienoja puita. Ja hienoja taloja, ja vettä lähellä.

Tyhmä Hollanti!

Viime päivinä hollannin kieli ja muutama muukin hollantilainen asia on aiheuttanut melkoista turhautumista täällä päin. Sain liikuntakortin, ja setä liikuntakeskuksella neuvoi, että netissä on helppo ilmoittautua tunneille (täällä päin on tapana semmoinen, jottei sali tulisi liian täyteen). Noh, kokeilin kotona ja sanoisin, ettei niin helppoa sittenkään. Nimittäin se sivu, jolla ilmoittaudutaan, on tokikin saatavilla vain hollanniksi. Kiva! Olisin myös ollut kiinnostunut menemään Pilates-tunneille, mutta niitä ei suositella sellaisille, jotka eivät osaa hollantia, että se siitäkin sitten. Tajusinpa sitten, että niin ne on varmaan kaikki muutkin tunnit hollanniksi vain, mikä ei ole minun kannaltani kovin hyvä, kun en suomalaisillakaan tanssillilla liikuntatunneilla erota oikeaa vasemmasta 8). Vähän kaduttaa, että menin hommaamaan koko kortin, olisin voinut sen 36 euroa paremminkin sijoittaa. Palaan asiaan myöhemmin, kun olen vähemmän ärsyyntynyt koko systeemin.

Minun korviini hollannin kieli kuulostaa siansaksalta. Sitä kuulee kaikkialla koko ajan eikä siltä ole missään turvassa. Se on alkanut ärsyttää suunnattomasti, kun sitä ei ymmärrä. Yliopistoruokalassa kassatädit ja -sedät puhuvat minulle hollantia, vaikka puhun itse heille englantia. Samoin tapahtuu usein kaupassa. Onneksi hollantilaiset numerot muistuttavat saksalaisia aika paljon, ja vaikken saksaa osaakaan juuri yhtään, niin numerot sentään muistan. Ja onneksi niillä on siellä kaupassa yleensä semmoinen näyttö, josta näkee summan. Toki ne voivat sitten ehkä mahdollisesti sanoa sen summan englanniksikin, jos sitä erikseen pyytää. Silloin tosin tuntee olonsa todella tyhmäksi, kun ne tuijottavat minua niin kuin vajaaälyistä. Asiakaspalvelu ei kyllä muutenkaan ole ihan parhaimmasta päästä. On enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että kesken asiakaspalvelutilanteen myyjä jutustelee toisen työntekijän tai jonkun kaverinsa kanssa hollanniksi. Suomessakaan en pidä siitä, että asiakaspalvelutilanteessa lörpötellään jonkun toisen kanssa, kun huomion pitäisi kiinnittyä kuitenkin siihen asiakkaaseen. Ja Suomessa sentään ymmärrän, mistä ne puhuvat. Täällä tulee vähän vainoharhaiseksi ja välillä olen varma, että ne puhuvat minusta. Toki iloisia poikkeuksiakin kohtaa välillä. Tuota sama hollanniksi lörpöttelyä tapahtuu myös oikeastaan kaikkien hollantilaisten kanssa keskustellessa. Yleensä jos olen Suomessa ja keskustelen ryhmässä, jossa on mukana myös sellaisia, jotka eivät suomea osaa, niin keskustelukielenä on 95% ajasta englanti, vaikkei se ulkomaalainen henkilö sillä hetkellä osallistuisikaan keskusteluun aktiivisesti. Se on kohteliasta. Täällä hollantilaiset kesken englanninkielisen keskustelun puhuvat myös keskenään hollantia, ja mielestäni se on melkoisen epäkohteliasta. Ne ei vaan taida ajatella niin täällä.

Eräs ei niinkään kieleen liittyvä kompastuskivi on keittiökoneet. Täällä on semmoinen vanhanaikainen kaasuhella, joka pitää sytyttää tulella. Se on pelottava. En tykkää siitä. Onhan se siis paljon nopeampi, mitä sähköhella, mutta mieluummin odottelisin levyn kuumenemista kuin pelkäisin sinisiä liekkejä. Amerikkalaisen vaihto-opiskelijan kanssa ihmeteltiin sitä aika pitkään, kun ei sekään osannut sitä käyttää, ja sillä sentään on kaasuhella kotonaan. Onneksi naapuritalon espanjatar pelasti tilanteen, ja näytti miten helposti se onnistuukin. Nyt siis osaan laittaa sen päälle sentään, mutta olen kuitenkin huomannut vältteleväni sen käyttämistä. Keittiössä hengailu on muutenkin hieman vastenmielistä, kun jos sinne tulee hollantilaisia kämppiksiä, niin ne eivät edelleenkään puhu minulle. Yksi tyttö tuntuu suorastaan pelkäävän minua. Tuli vähän semmoinen olo, että ai tältäkö Muumien Möröstä tuntuu. Hoh. Yhden kämppiksen kanssa olen jutellut, mutta eipä sekään ole hollantilainen, vaan saksalainen! Että niin. Ehkä minulla on vain käynyt huono tuuri hollantilaisten suhteen. Olen kuullut muilta vaihtareilta hyviäkin kokemuksia.

Tämä teksti antaa nyt sellaisen mielikuvan, että minulla olisi täällä ihan tosi kurjaa. Niin ei kuitenkaan ole, vaikka siitä ei olekaan hollantilaisia tai Alankomaita kiittäminen. Kun lähdin tänne, halusin tutustua hollantilaisiin ja heidän kulttuuriinsa. En halunnut olla niitä vaihto-opiskelijoita, jotka viettää vaihtoajan vain muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Nyt olen kuitenkin alkanut ymmärtää, miksi ihmiset tekevät niin. Olen alkanut ymmärtää, etten erityisemmin pidä tästä maasta. Ehkä pitäisi yrittää enemmän. Kuitenkin nautin uusien kansainvälisten ystävieni kanssa olemisesta, joten en toisaalta näe mitään syytä, miksi minun pitäisi yrittää niin kamalasti saada yhteyttä kulttuuriin, jota ei tunnu kiinnostavan saada minkäänlaista yhteyttä minuun.

Olen lukenut jonkin verran kulttuurishokista jo ennen tänne tuloani. Tämä teksti lienee oppikirjaesimerkki kulttuurishokin toisesta vaiheesta. Ensimmäisen kuherruskuukausivaiheen taisin skipata kokonaan. Tai ehkä sitä kesti puoli päivää. Tämän pitäisi mennä ohitse. Pitäisi ajatella positiivisesti ja antaa mahdollisuus, sanoo kirjallisuus. Tällä hetkellä minun on vain erittäin hankala keksiä mitään erityisen positiivista tästä maasta ja näistä ihmisistä, noin yleisellä tasolla. On yksittäisiä ihmisiä, joista minulla ei ole pahaa sanaa sanottavana, kuten nyt vaikka esimerkiksi vaihtariryhmäni tutorit.

Kyllä minua vähän mietityttää, että miksi ihmeessä halusin lähteä vaihtoon, ja miksi juuri Hollantiin. Tarvinnee varmaan lukea aikaisempi postaukseni niistä syistä, josko se vähän avaisi silmiä.

Jaa, kai sitä pitäisi opiskellakin?

Alkuun haluaisin esittää pari jännää huomiota Hollannista. Ensinnäkin, näiden liikennevalopylväät on seepraraidalliset. Toiseksi, ambulanssin sireeni täällä kuulostaa jäätelöautolta. Ja bussissa seuraava pysäkki kuulutetaan siinä vaiheessa, kun on jo myöhäistä painaa pysähtymisnappulaa. Semmoista siis.

Tänään selvisin kaupasta käynnistä puhumatta ainoatakaan sanaa englantia! Oli aika päheetä, vaikkakin suurin osa kommunikaatiostani oli nyökyttelyä ja hymyilyä. Osaan jo sanoa kiitos ja ole hyvä ja tilata baarissa oluen. Kaupassa kykenen vähän lukemaan tuoteselosteita. En kuitenkaan mielestäni tarpeeksi, mutta pääkohdat nyt kuitenkin. Hyvin paljon kirjoitetusta hollannista on pääteltävissä. Puhutusta hieman vähemmän, mutta kai siihen jossain vaiheessa pääsee sisään.

Orientaatioviikko oli varsin kiireinen, en edes ehtinyt päivitellä blogia. Oli ties minkämoisia karkeloita ja käytiin tutustumassa yliopistolla ja liikuntakeskuksella ja lauantaina käytiin Amsterdamissakin. Lähinnä kävin kotona vain nukkumassa. Eräs epäonnekas yö eksyin kotimatkalla aika lahjakkaasti, ja saavuinkin kotiin noin kaksi ja puoli tuntia aiottua myöhemmin. Ja jos tätä joskus lukee joku Nijmegeniin tai Hollantiin vaihtariksi lähdössä oleva henkilö, niin suosittelen hankkimaan pyöränlampun jo vaikka ennen sitä pyörää. Allekirjoittanut nimittäin sai sakot, kun ei ollut ehtinyt edellispäivänä hankkimaansa pyörään vielä moista hankkia. Halvemmaksi tulee ostaa se lamppu, Kruidvatista saa kaksi kappaletta pattereineen hintaan 2,39e.

Kämppikset eivät vieläkään oikein puhu. Olen nähnyt muutaman uudemmankin. Nekin aina sanoo hei ja lähtee karkuun. Lienee joku hollantilainen erikoisuus tuokin. Onneksi tunnen ihmisiä muualtakin. Joku päivä kyllä joutunen pyytää apua pesukoneen käyttämisessä.

Huomenna on ensimmäiset luennot. Muilla ne alkoivat jo tänään, mutta minulla ei ole luentoja maanantaisin eikä perjantaisin, aika jyväskylämäinen meininki siis. Vähän jännittää. Tai no, paljon. Täällä kun ollaan todella tarkkoja siitä, että pitää olla ajoissa. Mitä jos nukun pommiin tai eksyn matkalla, kääk! Tai jos en vaikka löydä sitä salia mistään. Ehkä otan turvallisesti bussin huomisaamuna, vaikka se sen pari euroa maksaakin. Melko työläiltä nuo kurssini vaikuttavat kyllä, hirmuisesti luettavaa. Tällä hetkellä tosin työläimmältä tuntuu hankkia kaikki kirjat ja monistenivaskat, niitä kun on joka kurssille useampi. En ole vielä oikein ymmärtänyt kirjaston toimintaperiaatetta. Mutta ehkä saan jonkun mukaani.

Hollantilaiset tuntuvat kovasti pitävän kaikenlaisista korteista. Mulla on siis tällä hetkellä opiskelijakortti (joka on kaksiosainen), kopiokortti, tulostuskortti ja postissa on tulossa vielä liikuntakeskuksen kortti. Opiskelijakortti tosin ymmärtääkseni käy kirjastokorttina, joten sitä ei tarvitse hankkia erikseen. Ja kaikki maksaa, mikä on myös hintsan kurjaa. Opiskelijahintainen ruokakin on Suomea kalliimpaa.

Hurjasti täällä vieraassa maassa joutuu nöyrtymään ja olemaan avoimesti avuton. Suomessa en yleensä kysy apua, ennen kuin on ihan pakko ja mieluummin selvitän asiat itse. Täällä se ei ole aina ihan mahdollista. Onhan se siis noloa pyytää jotain randomia ohikulkijaa näyttämään kartalta, että missä oikein olen, mutta muuten olisin varmaan toisinaan vielä enemmän hukassa. Kai sitä jossain vaiheessa oppii paikat, eikä tarvitse aina olla urpo ja avuton. Ehkä. Varmaankin siinä pari viikkoa ennen kotiin lähtemistä. Ja kotiin lähtemisestä puheen ollen, ei niin mitään käsitystä, koska oikein olen lähdössä. Selvinnee varmaan tässä, kunhan saan tietää, koska tentit ovat. Suomen päässä meillä on pienehkö kissojenhoito-ongelma ajoittuen kesäkuun jälkipuoliskolle, joten mitä nopeammin, sen parempi, tietenkin. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan niin nopeasti, että Kela perii tuet siltä kuulta takaisin 8). Kelasta muuten puheen ollen, sain niiltä tänään lisäselvityspyynnön sähköpostitse. Halusivat tietää, mitä opintotuen osaa haen ja mille ajalle. Voi hohhoijaa. Ruksitin siitä lapusta kyllä kaikki osat ja mainitsin ulkomaan opiskelujaksoni pituudenkin. Toivottavasti tuo nyt ei hirveästi viivästytä päätöksen tekoa, olisi nimittäin vallan mukavaa saada vähän enemmän sitä opintotukea, niin kuin kuuluisikin.

Kahden viikon kuluttua meillä on jo ensimmäinen loma, aika vallatonta. Saan silloin herra Avomiehen vierailulle Suomesta. Pitäisi varmaan alkaa vähän jo miettiä, että mitä sen kanssa oikein tekisi. Joku karnevaalihommeli täällä kai silloin on, ja siksi meillä se lomakin on.