Tyhmä Hollanti!

Viime päivinä hollannin kieli ja muutama muukin hollantilainen asia on aiheuttanut melkoista turhautumista täällä päin. Sain liikuntakortin, ja setä liikuntakeskuksella neuvoi, että netissä on helppo ilmoittautua tunneille (täällä päin on tapana semmoinen, jottei sali tulisi liian täyteen). Noh, kokeilin kotona ja sanoisin, ettei niin helppoa sittenkään. Nimittäin se sivu, jolla ilmoittaudutaan, on tokikin saatavilla vain hollanniksi. Kiva! Olisin myös ollut kiinnostunut menemään Pilates-tunneille, mutta niitä ei suositella sellaisille, jotka eivät osaa hollantia, että se siitäkin sitten. Tajusinpa sitten, että niin ne on varmaan kaikki muutkin tunnit hollanniksi vain, mikä ei ole minun kannaltani kovin hyvä, kun en suomalaisillakaan tanssillilla liikuntatunneilla erota oikeaa vasemmasta 8). Vähän kaduttaa, että menin hommaamaan koko kortin, olisin voinut sen 36 euroa paremminkin sijoittaa. Palaan asiaan myöhemmin, kun olen vähemmän ärsyyntynyt koko systeemin.

Minun korviini hollannin kieli kuulostaa siansaksalta. Sitä kuulee kaikkialla koko ajan eikä siltä ole missään turvassa. Se on alkanut ärsyttää suunnattomasti, kun sitä ei ymmärrä. Yliopistoruokalassa kassatädit ja -sedät puhuvat minulle hollantia, vaikka puhun itse heille englantia. Samoin tapahtuu usein kaupassa. Onneksi hollantilaiset numerot muistuttavat saksalaisia aika paljon, ja vaikken saksaa osaakaan juuri yhtään, niin numerot sentään muistan. Ja onneksi niillä on siellä kaupassa yleensä semmoinen näyttö, josta näkee summan. Toki ne voivat sitten ehkä mahdollisesti sanoa sen summan englanniksikin, jos sitä erikseen pyytää. Silloin tosin tuntee olonsa todella tyhmäksi, kun ne tuijottavat minua niin kuin vajaaälyistä. Asiakaspalvelu ei kyllä muutenkaan ole ihan parhaimmasta päästä. On enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että kesken asiakaspalvelutilanteen myyjä jutustelee toisen työntekijän tai jonkun kaverinsa kanssa hollanniksi. Suomessakaan en pidä siitä, että asiakaspalvelutilanteessa lörpötellään jonkun toisen kanssa, kun huomion pitäisi kiinnittyä kuitenkin siihen asiakkaaseen. Ja Suomessa sentään ymmärrän, mistä ne puhuvat. Täällä tulee vähän vainoharhaiseksi ja välillä olen varma, että ne puhuvat minusta. Toki iloisia poikkeuksiakin kohtaa välillä. Tuota sama hollanniksi lörpöttelyä tapahtuu myös oikeastaan kaikkien hollantilaisten kanssa keskustellessa. Yleensä jos olen Suomessa ja keskustelen ryhmässä, jossa on mukana myös sellaisia, jotka eivät suomea osaa, niin keskustelukielenä on 95% ajasta englanti, vaikkei se ulkomaalainen henkilö sillä hetkellä osallistuisikaan keskusteluun aktiivisesti. Se on kohteliasta. Täällä hollantilaiset kesken englanninkielisen keskustelun puhuvat myös keskenään hollantia, ja mielestäni se on melkoisen epäkohteliasta. Ne ei vaan taida ajatella niin täällä.

Eräs ei niinkään kieleen liittyvä kompastuskivi on keittiökoneet. Täällä on semmoinen vanhanaikainen kaasuhella, joka pitää sytyttää tulella. Se on pelottava. En tykkää siitä. Onhan se siis paljon nopeampi, mitä sähköhella, mutta mieluummin odottelisin levyn kuumenemista kuin pelkäisin sinisiä liekkejä. Amerikkalaisen vaihto-opiskelijan kanssa ihmeteltiin sitä aika pitkään, kun ei sekään osannut sitä käyttää, ja sillä sentään on kaasuhella kotonaan. Onneksi naapuritalon espanjatar pelasti tilanteen, ja näytti miten helposti se onnistuukin. Nyt siis osaan laittaa sen päälle sentään, mutta olen kuitenkin huomannut vältteleväni sen käyttämistä. Keittiössä hengailu on muutenkin hieman vastenmielistä, kun jos sinne tulee hollantilaisia kämppiksiä, niin ne eivät edelleenkään puhu minulle. Yksi tyttö tuntuu suorastaan pelkäävän minua. Tuli vähän semmoinen olo, että ai tältäkö Muumien Möröstä tuntuu. Hoh. Yhden kämppiksen kanssa olen jutellut, mutta eipä sekään ole hollantilainen, vaan saksalainen! Että niin. Ehkä minulla on vain käynyt huono tuuri hollantilaisten suhteen. Olen kuullut muilta vaihtareilta hyviäkin kokemuksia.

Tämä teksti antaa nyt sellaisen mielikuvan, että minulla olisi täällä ihan tosi kurjaa. Niin ei kuitenkaan ole, vaikka siitä ei olekaan hollantilaisia tai Alankomaita kiittäminen. Kun lähdin tänne, halusin tutustua hollantilaisiin ja heidän kulttuuriinsa. En halunnut olla niitä vaihto-opiskelijoita, jotka viettää vaihtoajan vain muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Nyt olen kuitenkin alkanut ymmärtää, miksi ihmiset tekevät niin. Olen alkanut ymmärtää, etten erityisemmin pidä tästä maasta. Ehkä pitäisi yrittää enemmän. Kuitenkin nautin uusien kansainvälisten ystävieni kanssa olemisesta, joten en toisaalta näe mitään syytä, miksi minun pitäisi yrittää niin kamalasti saada yhteyttä kulttuuriin, jota ei tunnu kiinnostavan saada minkäänlaista yhteyttä minuun.

Olen lukenut jonkin verran kulttuurishokista jo ennen tänne tuloani. Tämä teksti lienee oppikirjaesimerkki kulttuurishokin toisesta vaiheesta. Ensimmäisen kuherruskuukausivaiheen taisin skipata kokonaan. Tai ehkä sitä kesti puoli päivää. Tämän pitäisi mennä ohitse. Pitäisi ajatella positiivisesti ja antaa mahdollisuus, sanoo kirjallisuus. Tällä hetkellä minun on vain erittäin hankala keksiä mitään erityisen positiivista tästä maasta ja näistä ihmisistä, noin yleisellä tasolla. On yksittäisiä ihmisiä, joista minulla ei ole pahaa sanaa sanottavana, kuten nyt vaikka esimerkiksi vaihtariryhmäni tutorit.

Kyllä minua vähän mietityttää, että miksi ihmeessä halusin lähteä vaihtoon, ja miksi juuri Hollantiin. Tarvinnee varmaan lukea aikaisempi postaukseni niistä syistä, josko se vähän avaisi silmiä.